keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Virastokierros I

Osaan jo arvata, että virastojen kanssa tulee myöhemminkin tekemistä, joten nimeän suosiolla tämän ensimmäiseksi kierrokseksi.

Avuliaat ihmiset ovat yrittäneet auttaa tunnistamaan Vittorion mallin ja vuoden. Kun parikin tahoa heitti arvelun, että kyseessä saattaisi olla oma tuonti ulkomailta, niin otin yhteyttä Tulliin. Annoin löytämämme tunnistetiedot ja kysyin, onko heidän niiden perusteella mahdollista nähdä tietokannoista, onko Vittorio joskus tuotu ja tullattu Suomeen. Ei ollut mahdollista, ei. Vastaus oli lyhyt:

Onko esittää jotain näyttöä tullaamisesta ja missä tullaus on tehty?

Jos olisi, niin en kai olisi heiltä siitä kysynyt.

Seuraavaksi kokeilin kepillä Trafia. Hieman pitempi vastaus:

Mopon tietoja voidaan nykyisestä/aiemmasta ajoneuvoliikennerekisteristä hakea vanhan rekisteritunnuksen tai valmistenumeron perusteella. Ilmoittamanne numero/kirjainsarja ei vaikuta ainakaan kokonaisuudessaan tyypilliseltä mopon valmistenumerolta. Valitsemaltanne katsastusasemalta saatte tulkinta-apua valmistenumeron selvittämiseen.

Mopoa? Ei Vittorio ole mikä tahansa mopo, Vittorio on Vespa, ja se on ihan eri asia.

Vielä en ole ehtinyt olla yhteydessä mihinkään katsastusasemaan, kun edelleen työt ja opinnot haittaavat harrastusta. Ehkä se pitää seuraavaksi kuitenkin tehdä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Oisko se siinä?

PIAGGIO-125GT-CXL.125CC VNL1T 15477


Muita tulkintoja? Tai onko jossain mahdollisesti piilossa vielä lisää kirjaimia tai numeroita, joita tarvitaan ennen yhteydenottoa Trafiin?

Scooterhelp tarjoaa malliksi 1963-1964 Vespa 125 GT. Tosin, kun tulosta klikkaa, niin se tarjoaakin 1961-1962 -mallia.

Seuraavaksi sitten varmaan koneen numeroa etsimään.

lauantai 24. lokakuuta 2015

Rungon sarjanumeron metsästystä

Löytyihän se! Vasemman posken alapuolelta, helmapellistä. Enää tarvitsisi rapsutella se puhtaaksi ja saada siitä selvää. Auttaisi hieman, jos tietäisi millaisia Vespojen sarjanumerot yleensä ovat, kuinka pitkiä ja miten ne muodostuvat. Jos joku tarkkasilmäinen osaa tästä jo jotain hahmottaa, niin kaikki vinkit tervetulleita.





Parin tunnin varovaisen rapsuttelun jälkeen jotain alkoi tulla näkyviin. Yritin vielä kuvata vähän eri kulmista ja käsitellä kuvien valoa, sävyjä ja kontrastia, mutta ei näistäkään vielä ihan saa selvää. Millähän konstilla numerot saisi parhaiten esille? Kaikki vinkit siihenkin tervetulleita. Jos tuolla vasemmassa reunassa on numeroita tai kirjaimia niin aika heikosti ne on sinne meistetty.






Sillä aikaa, kun minä rapsuttelin sarjanumeroa, Miesihminen irrotti vasemman posken ja sen tiivisteen.




Pari työtuntia siihen meni.

lauantai 17. lokakuuta 2015

Vittorio näki päivänvalon!

Signor Vittorio Vespa pääsi tänään vuosikymmenien pölyttymisen jälkeen päivänvaloon. Mikä lienee vuosimalli? Miesihminen piti mahdollisena, että 1960-luvusta puhuttaisiin, ehkä 1962 tai 1966.